... että jättikö Petsku Viivin vai Viivi Petskun kun kumpikin väittää jättäneensä. Ja kun vielä tietäisi, että ketä nämä nokkapokkajättäjät oikein ovat? Huokaus!
Nyt ei tutkijalla ole näemmä muuta pohdittavaa kun pakollinen "Kill Your Darling" on tehty ja seuraava siirto on vasta suunnitteluasteella.
Ai niin, se piti vielä kertomani, että aloitin mainion kielikurssin "Academic writing". Yksi simppeli tapaaminen ja kaikki muu verkossa, dadaa. Tämä totta tosiaan on tulevaisuutta tämä. Sorry, mutta pikkuisen täytyy vierasta kehua. Käytämme kurssilla Moodlea, ja valitettavasti täytyy sanoa, että kotoinen bläkämme tuntuu hieman...kököltä.
Hyvää kesän jatkoa kaikille ja katselkaahan loppukesän tähtitaivasta. Taas on näkyvissä Kesäkolmio, Kotkan Altair, Vega, Joutsenen Denep, Arcturus, Capella...Linnunradan vyökin jo tarpeeksi pimeällä...
torstai 5. elokuuta 2010
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Giljotiini
Heinäkuun loppusuora häämöttää. Kaikenpuolin hieno on kesä ollut tähän mennessä. Ja eilen ei enää edes viitsinyt ajatella kuumuutta (+28 astetta) kun lauantaina sai kokea hieman viileähkön välipäivän, +13 astetta itätuulen kera ei ollut kivaa!
Kauppatieteellisen puolen ilmastoitu työhuone on ollut kovaa valuuttaa gradututkijalle. Siinä ilmavirrassa unohtuu opiskelijaboksin nihkeän märät öiset lakanat ja niissä kieriskely (yksin!). Yhden viikon päätin kokeilla etähommia kotipuolessa mutta jopa mieskin älysi ehdottaa jatkotyöskentelyä ihan kiltisti vaan täällä pääkallopaikalla. Ihailtavaa kannustusta! Sen viikon aikana mopo töiden suhteen karkasi hieman käsistä, myönnetään. Sen sijaan tutuiksi tulivat kaikki paikalliset lähiseudun nähtävyydet, jotka piti aina vanhoja kansakouluja myöten kiertää, jotta sai syyn huristella ilmastoidussa autossa.
Aion luovuttaa tarkastajille heinäkuun lopun kunniaksi ensimmäisen version gradustani. Pää siis pölkylle perjantaina ja alkuviikosta varmaan terä tipahtaa. Odotellessa ehtii lukaista pariin tenttiin. Toinen giljotiini uhkaa kollegoiden suunnalta, ehkä; olen ihmetellyt tätä onnea, autuutta ja oivalluksen iloa, mitä tämä tutkimusprosessi on tuottanut. Tämä on ollut suorastaan yhtä juhlaa. Siksi hieman kurtistelen sille ainaiselle gradutuskavalitukselle, jota aika usein kuulee ääneen lausuttavan. Vaikeampaa tässä olisi alkaa seiväshyppyä opettelemaan kuin tieteellistä tutkimusta tekemään.
Olen päättänyt laittaa tässä loppuvuodesta jatko-opiskelupaperit vetämään. Tutkimussuunnitelmaakin olen jo hahmottanut, jatkoa gradulle. Sen verran mielenkiintoinen ja pragmaattinen aiheeni on , että kun on tutkimuksen makuun päässyt, niin sitä makeaa haluaa lisää!
Katsotaan miten tytön käy!
Kauppatieteellisen puolen ilmastoitu työhuone on ollut kovaa valuuttaa gradututkijalle. Siinä ilmavirrassa unohtuu opiskelijaboksin nihkeän märät öiset lakanat ja niissä kieriskely (yksin!). Yhden viikon päätin kokeilla etähommia kotipuolessa mutta jopa mieskin älysi ehdottaa jatkotyöskentelyä ihan kiltisti vaan täällä pääkallopaikalla. Ihailtavaa kannustusta! Sen viikon aikana mopo töiden suhteen karkasi hieman käsistä, myönnetään. Sen sijaan tutuiksi tulivat kaikki paikalliset lähiseudun nähtävyydet, jotka piti aina vanhoja kansakouluja myöten kiertää, jotta sai syyn huristella ilmastoidussa autossa.
Aion luovuttaa tarkastajille heinäkuun lopun kunniaksi ensimmäisen version gradustani. Pää siis pölkylle perjantaina ja alkuviikosta varmaan terä tipahtaa. Odotellessa ehtii lukaista pariin tenttiin. Toinen giljotiini uhkaa kollegoiden suunnalta, ehkä; olen ihmetellyt tätä onnea, autuutta ja oivalluksen iloa, mitä tämä tutkimusprosessi on tuottanut. Tämä on ollut suorastaan yhtä juhlaa. Siksi hieman kurtistelen sille ainaiselle gradutuskavalitukselle, jota aika usein kuulee ääneen lausuttavan. Vaikeampaa tässä olisi alkaa seiväshyppyä opettelemaan kuin tieteellistä tutkimusta tekemään.
Olen päättänyt laittaa tässä loppuvuodesta jatko-opiskelupaperit vetämään. Tutkimussuunnitelmaakin olen jo hahmottanut, jatkoa gradulle. Sen verran mielenkiintoinen ja pragmaattinen aiheeni on , että kun on tutkimuksen makuun päässyt, niin sitä makeaa haluaa lisää!
Katsotaan miten tytön käy!
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Niin tai näin
Syksy tulee, märkää, sadetta, pimeää. Voi kun ihanaa lentää hikoilemaan aurinkoon ja lämpöön; polttava hiekkaa odottaa!
Talvi tulee, liian kylmää, liikaa lunta, liikaa pimeyttä. Voi kun ihanaa lentää hikoilemaan aurinkoon ja lämpöön, polttava hiekka odottaa!
Kevät tulee, liian loskaista, liian sateista, liian kylmää edelleen, kesä, aurinko ja lämpö liian kaukauna.. Voi kun ihanaa lentää hikoilemaan aurinkoon ja lämpöön, polttava hiekka odottaa!
Kesä tulee, ihana valo, aurinko, lämpö, kuumuus. Oman rannan polttava hiekka hellii varpaita!
VOI HITTO, MÄ EN KESTÄ, MÄ SULAN, TÄÄ ON IHAN KAUHEETA, MIKS ON NÄIN KUUMA, EIHÄN TÄMMÖSTÄ KUKAAN KESTÄ, TÄÄ ON JÄRKYTTÄVÄÄ, MIKS ON NÄIN KUUMA, MIKSEI TOI AURINKO MENE PILVEEN, V---N KUUMA, TÖRKEETÄ, EIHÄN TÄMMÖSESTÄ KUKAAN NAUTI, MITEN JOKU VOI NAUTTIA TÄMMÖSESTÄ JOSSAIN ETELÄSSÄ, MITEN KAUAN TÄÄ KESTÄÄ, TULIS JO TALVI, IHANAA KUN ON TÄN KAUHEEN KUUMUUDEN KESKELLÄ MITÄ ODOTTAA; KREIKAN, THAIMAAN, KANARIAN, MAROKON, HAWAIJIN...WHAT EVER MATKAA!
Tulisi jo syksy, että pääsisi etelään!
Talvi tulee, liian kylmää, liikaa lunta, liikaa pimeyttä. Voi kun ihanaa lentää hikoilemaan aurinkoon ja lämpöön, polttava hiekka odottaa!
Kevät tulee, liian loskaista, liian sateista, liian kylmää edelleen, kesä, aurinko ja lämpö liian kaukauna.. Voi kun ihanaa lentää hikoilemaan aurinkoon ja lämpöön, polttava hiekka odottaa!
Kesä tulee, ihana valo, aurinko, lämpö, kuumuus. Oman rannan polttava hiekka hellii varpaita!
VOI HITTO, MÄ EN KESTÄ, MÄ SULAN, TÄÄ ON IHAN KAUHEETA, MIKS ON NÄIN KUUMA, EIHÄN TÄMMÖSTÄ KUKAAN KESTÄ, TÄÄ ON JÄRKYTTÄVÄÄ, MIKS ON NÄIN KUUMA, MIKSEI TOI AURINKO MENE PILVEEN, V---N KUUMA, TÖRKEETÄ, EIHÄN TÄMMÖSESTÄ KUKAAN NAUTI, MITEN JOKU VOI NAUTTIA TÄMMÖSESTÄ JOSSAIN ETELÄSSÄ, MITEN KAUAN TÄÄ KESTÄÄ, TULIS JO TALVI, IHANAA KUN ON TÄN KAUHEEN KUUMUUDEN KESKELLÄ MITÄ ODOTTAA; KREIKAN, THAIMAAN, KANARIAN, MAROKON, HAWAIJIN...WHAT EVER MATKAA!
Tulisi jo syksy, että pääsisi etelään!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Palvelukseen halutaan
Noin kahden kuukauden kuluttua pitäisi olla gradu valmis ja työhuone siivottu. Olisipa luoja luonut ihmiseen jarrupolkimen, jolla voisi vähän hidastaa, ei omaa tahtiaan, vaan ajan kulumista. No, joka tapauksessa suuri tuntematon lähestyy, olkoonpa sitten vaikka musta aukko meikäläisen, tulevan maisterin elämässä.
Näin pitkälle on pitänyt elää, että joutuu tekemiseen sellaisen asian kuin työn haun kanssa. Tähän asti elämä on tarjonnut kaikki eteen ilman sen suurempia ponnisteluja, mutta nyt taitaa kuviot olla toisin. Muutaman hakemuksen olen jo ehtinyt laatia todetakseni, että työnhaku käy työstä. Siinä on eräskin yön tunti kulunut CV:tä rustatessa. Yhdestä tuli jo vastauskin takaisin; kiitos mielenkiinnosta, mutta palkkasimme talon sisältä. Eli kaikki hyvin ja ennallaan, halutaan muutosta, mutta ei uskalleta palkata muutosta, vaan palkataan vanhaan tottunut kaveri, joka ei tuo muutosta. Huokaus.
Mielenkiintoiseksi työn hakemisen tekee työpaikkailmoitusten lukeminen. Se taito kehittyy varsin nopeasti. Täytyy myöntää, että kaikilla ilmoitusten laatijoilla ei taida itselläkään olla käsitystä minkälaista (yli)ihmistä oikein halutaan. Eräskin ilmoitus oli sen laatuinen, että jos siihen hommaan vaadittavat edellytykset joltain löytyy, niin hän on tämän planeetan tieteellinen ihme!
Erikseen on sitten nämä ikädiskriminointia harrastavat ilmoittelijat. Tällä viikolla olen bongannut jo kolme ko. ilmoitusta. Kahdessa haettiin nuorekasta (!) tyyppiä ja yhdessä ilmoitettiin, että yrityksemme työntekijöiden keski-ikä on 27 vuotta (joten sitä vanhemmat älkööt vaivautuko).
Samassa veneessä on usempikin opiskelijakollegani ja yhdessä olemme ihmetelleet näitä samoja asioita. Myös lähes joka ikisessä ilmoituksessa pyydetään esittämään palkkatoive. Johan on kumma, jos eivät itse tiedä, mitä haluavat/pystyvät maksamaan. Itseäni miellyttävät ilmoitukset, joissa on selkeästi kerrottu tehtävän palkka ja sen perusteet. That´s it!
Levollisin mielin silti elelen. Vahva intuitio kuiskii, että takuulla toivealaltani töitä löytyy. Ja voihan se olla, että viimeistään sitten, kun paperit on syksyllä kädessä, niin head hunterit on jonossa kotiovella :)))))
Näin pitkälle on pitänyt elää, että joutuu tekemiseen sellaisen asian kuin työn haun kanssa. Tähän asti elämä on tarjonnut kaikki eteen ilman sen suurempia ponnisteluja, mutta nyt taitaa kuviot olla toisin. Muutaman hakemuksen olen jo ehtinyt laatia todetakseni, että työnhaku käy työstä. Siinä on eräskin yön tunti kulunut CV:tä rustatessa. Yhdestä tuli jo vastauskin takaisin; kiitos mielenkiinnosta, mutta palkkasimme talon sisältä. Eli kaikki hyvin ja ennallaan, halutaan muutosta, mutta ei uskalleta palkata muutosta, vaan palkataan vanhaan tottunut kaveri, joka ei tuo muutosta. Huokaus.
Mielenkiintoiseksi työn hakemisen tekee työpaikkailmoitusten lukeminen. Se taito kehittyy varsin nopeasti. Täytyy myöntää, että kaikilla ilmoitusten laatijoilla ei taida itselläkään olla käsitystä minkälaista (yli)ihmistä oikein halutaan. Eräskin ilmoitus oli sen laatuinen, että jos siihen hommaan vaadittavat edellytykset joltain löytyy, niin hän on tämän planeetan tieteellinen ihme!
Erikseen on sitten nämä ikädiskriminointia harrastavat ilmoittelijat. Tällä viikolla olen bongannut jo kolme ko. ilmoitusta. Kahdessa haettiin nuorekasta (!) tyyppiä ja yhdessä ilmoitettiin, että yrityksemme työntekijöiden keski-ikä on 27 vuotta (joten sitä vanhemmat älkööt vaivautuko).
Samassa veneessä on usempikin opiskelijakollegani ja yhdessä olemme ihmetelleet näitä samoja asioita. Myös lähes joka ikisessä ilmoituksessa pyydetään esittämään palkkatoive. Johan on kumma, jos eivät itse tiedä, mitä haluavat/pystyvät maksamaan. Itseäni miellyttävät ilmoitukset, joissa on selkeästi kerrottu tehtävän palkka ja sen perusteet. That´s it!
Levollisin mielin silti elelen. Vahva intuitio kuiskii, että takuulla toivealaltani töitä löytyy. Ja voihan se olla, että viimeistään sitten, kun paperit on syksyllä kädessä, niin head hunterit on jonossa kotiovella :)))))
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Pitkän Jussin majatalo
Suoritin viime viikolla tutkimusmatkailua; datankeruureissu kuljetti ristiin rastiin Suomea. Pitkät autiot suorat idässä ja pohjoisempanakin saattavat kuskin lähes meditatiiviseen tilaan; vakionopeudensäädin vapauttaa jalat, navigaattori hoitaa peltipoliisihälytykset, ohjaustehostimen ansiosta sen kun pidät vain pikkurillillä vauhtipyörästä kiinni, ilmastointi viilentää ohimoita. Metsää, metsää, metsää, kilometritolkulla metsää. Sentään Utajärvellä ja Muhoksen seutuvilla alkoivat laidunten kymmenpäiset lehmäpopulaatiot virkistää mieltä. Muistuipa siinä mieleen, miten aina lapsena astuttiin tahallaan lehmänläjiin. Enää ei viitsisi.
Sen verran on tähän ikään mennessä jo nähty ja koettu eri ketjujen perushotellihuoneita, että suosin usein reissuilla pieniä perhe- ja kirkonkylän hotelleja yms. majapaikkoja. Sen lisäksi, että säästän työnantajalleni rahaa, saa niistä aina maukkaita kokemuksia ja luksukseen verrattavia elämyksiä. Jälleen kerran oikein kaivamalla kaivoin esille nelostien varrella olevan perhehotellin, joka on toiminut 1930-luvulta lähtien. Huoneeni oli pienin asuttamani hotellihuone; 3x3 ja 80-luvun telkku kaupan päälle!
Telkkarissa pyörii taas uusintana mainio brittisarja "Pitkän Jussin majatalo". Lukuisia yhtymäkohtia ko. sarjaan löytyi myös majapaikastani, myönnetään :) Mutta parasta ja hilpeyttä herättävää oli liikuttava palvelualttius illallistarjoilun suhteen. Saavuin majapaikkaan melko myöhään, ja tiedustelin, josko olisi mahdollista saada vielä jotain purtavaa. "Pitkä Jussi" empi hetken, mutta sanoi asian järjestyvän, koska keittiö oli vielä kuulemma ehkä "tunnin" auki. Vein tavarani miniboksiin, ja kun palasin takaisin alakertaan, niin Jussi huikkasi oitis mahdollisesti ruokajuomatoiveesta. Hät ´hätää olin päässyt istumaan pöytään kun Jussi jo kipitti juotavaa ja salaattiannosta eteeni. Jäin hölmistyneenä tuijottamaan salaattia, koska kuvittelin voivani itse päättää mitä valitsen ruokalistalta. Ja ennen kuin ensimmäinen hölmistys oli ehtinyt kadota, niin Jussi kiikutti jo possupaistia eteeni ja toivotti hyvää ruokahalua. Kaikki tämä tapahtui kahdessa minuutissa ilman että minun piti vaivata päätäni pitkillä ja monimutkaisilla ruokalistapähkäilyillä. Pitkä Jussi oli pähkäilyt puolestani, eli keittiössä oli siis sinä päivänä tarjolla vain possupaistia, ja palvelualttiina ihmisenä hän päätteli sen kelpaavan minullekin, koska olin sentään ilmaissut nälkäni hänelle! Kätevää.
Jussi oli myöhemmin huolestunut siitä, kykenisinkö nukkumaan, koska huoneeni sijaitsi suoraan yökerhon yläpuolella. Hän ei kuulemma kyennyt. Jaa-a, ajattelin, että jos tämän kirkonkylän yökerhomeininki yltyy sellaisiin mittasuhteisiin, että en pysty nukkumaan, niin sitten valvon oikein ilomielin ja olen tyytyväinen, että muuallakin kuin trendihotticlubeissa saavutetaan desipelirajat. Jussi tosin esitti josko liittyisin mukaan yökerholaisiin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tutkijallakin on moraalinsa ja etiikkansa; tutkimuskohteen luo ei passaa mennä silmät ristissä. Saattaa tällöin jäädä se oleellisin kysymys kysymättä.
Matkailu avartaa, sanotaan, ja luksuskin tuntuu taas houkuttelevalta, mutta etenkin näin kesällä pitää kyllä vielä ennen Kämpejä ja Hiltoneita testata pari kunnon majataloa. Minkähänlaisia palveluJusseja niissä luuraa????
Jk. se possupaisti oli oikein hyvää pippurikastikkella höystettynä. Perunat olisin valinnut toisin, mutta aina ei voi voittaa! Ja aamiainen päihitti Scandicin mennen tullen.
Sen verran on tähän ikään mennessä jo nähty ja koettu eri ketjujen perushotellihuoneita, että suosin usein reissuilla pieniä perhe- ja kirkonkylän hotelleja yms. majapaikkoja. Sen lisäksi, että säästän työnantajalleni rahaa, saa niistä aina maukkaita kokemuksia ja luksukseen verrattavia elämyksiä. Jälleen kerran oikein kaivamalla kaivoin esille nelostien varrella olevan perhehotellin, joka on toiminut 1930-luvulta lähtien. Huoneeni oli pienin asuttamani hotellihuone; 3x3 ja 80-luvun telkku kaupan päälle!
Telkkarissa pyörii taas uusintana mainio brittisarja "Pitkän Jussin majatalo". Lukuisia yhtymäkohtia ko. sarjaan löytyi myös majapaikastani, myönnetään :) Mutta parasta ja hilpeyttä herättävää oli liikuttava palvelualttius illallistarjoilun suhteen. Saavuin majapaikkaan melko myöhään, ja tiedustelin, josko olisi mahdollista saada vielä jotain purtavaa. "Pitkä Jussi" empi hetken, mutta sanoi asian järjestyvän, koska keittiö oli vielä kuulemma ehkä "tunnin" auki. Vein tavarani miniboksiin, ja kun palasin takaisin alakertaan, niin Jussi huikkasi oitis mahdollisesti ruokajuomatoiveesta. Hät ´hätää olin päässyt istumaan pöytään kun Jussi jo kipitti juotavaa ja salaattiannosta eteeni. Jäin hölmistyneenä tuijottamaan salaattia, koska kuvittelin voivani itse päättää mitä valitsen ruokalistalta. Ja ennen kuin ensimmäinen hölmistys oli ehtinyt kadota, niin Jussi kiikutti jo possupaistia eteeni ja toivotti hyvää ruokahalua. Kaikki tämä tapahtui kahdessa minuutissa ilman että minun piti vaivata päätäni pitkillä ja monimutkaisilla ruokalistapähkäilyillä. Pitkä Jussi oli pähkäilyt puolestani, eli keittiössä oli siis sinä päivänä tarjolla vain possupaistia, ja palvelualttiina ihmisenä hän päätteli sen kelpaavan minullekin, koska olin sentään ilmaissut nälkäni hänelle! Kätevää.
Jussi oli myöhemmin huolestunut siitä, kykenisinkö nukkumaan, koska huoneeni sijaitsi suoraan yökerhon yläpuolella. Hän ei kuulemma kyennyt. Jaa-a, ajattelin, että jos tämän kirkonkylän yökerhomeininki yltyy sellaisiin mittasuhteisiin, että en pysty nukkumaan, niin sitten valvon oikein ilomielin ja olen tyytyväinen, että muuallakin kuin trendihotticlubeissa saavutetaan desipelirajat. Jussi tosin esitti josko liittyisin mukaan yökerholaisiin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tutkijallakin on moraalinsa ja etiikkansa; tutkimuskohteen luo ei passaa mennä silmät ristissä. Saattaa tällöin jäädä se oleellisin kysymys kysymättä.
Matkailu avartaa, sanotaan, ja luksuskin tuntuu taas houkuttelevalta, mutta etenkin näin kesällä pitää kyllä vielä ennen Kämpejä ja Hiltoneita testata pari kunnon majataloa. Minkähänlaisia palveluJusseja niissä luuraa????
Jk. se possupaisti oli oikein hyvää pippurikastikkella höystettynä. Perunat olisin valinnut toisin, mutta aina ei voi voittaa! Ja aamiainen päihitti Scandicin mennen tullen.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Asenne ratkaisee aina!
Palveluliiketoiminnan projektissa on joutunut eräänkin kerran mietiskelemään palvelualoilla työskentelevien ihmisten asenteita työssään. Tätä yhteiskuntaa on oikein urakalla alettu vääntämään palveluyhteiskunnaksi, mutta kivinen on tie. Ongelmana on se, että meitä on viimeiset 20-30 vuotta opetettu itsepalveluyhteiskuntaan; viemään kiltisti astiat sangen hintavan ruokailun jälkeen sotkuisille keräyspisteille - mitäs sitä taas tapojaan muuttamaan.
Lauantai-iltapäivällä kohtasin sellaista palveluhenkisyyttä erään Lappeenrantalaisen taksiyrittäjän puolelta, että kaukana eivät liikutuksen kyyneleet olleet. Olin niin sanaton, että en älynnyt tiedustella ko. yrittäjän yhteystietoja käyttääkseni hänen palveluitaan jatkossakin. Olin suunnitellut kotimatkaa tietyllä junavuorolla. Sisäinen ääneni kehotti kuitenkin iltapäivällä tsekkaamaan lauantain aikataulut: Da, daa, junavuoropa ei kulkenutkaan lauantaisin. Kinkkinen tilanne, koska menossa oli kurssi jossa läsnäolopakko ja asiaa olisi vielä vaikka kuinka. Mutta pitkän viikon päätteeksi ei houkutellut myöskään jäädä yöjunaan, joten päätin startata kotiin seuraavalla mahdollisella junalla ja optimoin ajan tarkasti. Tilasin kahdelta taksin tasan kolmeksi yliopistolle, luennoilla viimeiseen minuttiin asti ja sitten talla pohjassa asemalle.
Vimpan päälle uutuuttaan hohtava mersu odotteli kulkijaa, tyylikäs ja huoliteltu rouva omistaja (otaksun) hyppäsi avaamaan takaluukun matkatavaroille jne. Matkalla juteltiin mukavia ja hän tarkasti pieneltä kojelautaan sijoitetulta tietokoneeltaan junien reaalikulut ilmoittaen, että se perinteinen 15 minuutin myöhästyminen nyt ainakin on odotettavissa. Maksun koittaessa hän sanoi heti, että ei peri ennakkovarausmaksua (6,50) koska se on hänestä kohtuuton hinta! Siinä vaiheessa viikkoa ja lauantaipäivää en meinennut uskoa korviani. Hän toisti sanomansa ja painotti taas, että mielestään ko. maksu on törkeää rahastusta. Helpotti kummasti, kun olin jo ajatellut, että tuleekin yllättäen kallis kotimatka.
Toki olen sitä mieltä, että monet yrittäjät myyvät työtään liian halvalla, mutta ko. asenne osoitti mielestäni äärimmäistä palveluhalukkutta sekä tilanne- ja tunneälyä. Tilanteessa aisti hänen palveluintonsa tulevan jostain syvältä sisältään ja olevan mitä aidointa. Tämän rouvan matkapalveluja toivon voivani käyttää jatkossakin. Tulevalla palveluyhteiskunnalla on siis toivoa!
Lauantai-iltapäivällä kohtasin sellaista palveluhenkisyyttä erään Lappeenrantalaisen taksiyrittäjän puolelta, että kaukana eivät liikutuksen kyyneleet olleet. Olin niin sanaton, että en älynnyt tiedustella ko. yrittäjän yhteystietoja käyttääkseni hänen palveluitaan jatkossakin. Olin suunnitellut kotimatkaa tietyllä junavuorolla. Sisäinen ääneni kehotti kuitenkin iltapäivällä tsekkaamaan lauantain aikataulut: Da, daa, junavuoropa ei kulkenutkaan lauantaisin. Kinkkinen tilanne, koska menossa oli kurssi jossa läsnäolopakko ja asiaa olisi vielä vaikka kuinka. Mutta pitkän viikon päätteeksi ei houkutellut myöskään jäädä yöjunaan, joten päätin startata kotiin seuraavalla mahdollisella junalla ja optimoin ajan tarkasti. Tilasin kahdelta taksin tasan kolmeksi yliopistolle, luennoilla viimeiseen minuttiin asti ja sitten talla pohjassa asemalle.
Vimpan päälle uutuuttaan hohtava mersu odotteli kulkijaa, tyylikäs ja huoliteltu rouva omistaja (otaksun) hyppäsi avaamaan takaluukun matkatavaroille jne. Matkalla juteltiin mukavia ja hän tarkasti pieneltä kojelautaan sijoitetulta tietokoneeltaan junien reaalikulut ilmoittaen, että se perinteinen 15 minuutin myöhästyminen nyt ainakin on odotettavissa. Maksun koittaessa hän sanoi heti, että ei peri ennakkovarausmaksua (6,50) koska se on hänestä kohtuuton hinta! Siinä vaiheessa viikkoa ja lauantaipäivää en meinennut uskoa korviani. Hän toisti sanomansa ja painotti taas, että mielestään ko. maksu on törkeää rahastusta. Helpotti kummasti, kun olin jo ajatellut, että tuleekin yllättäen kallis kotimatka.
Toki olen sitä mieltä, että monet yrittäjät myyvät työtään liian halvalla, mutta ko. asenne osoitti mielestäni äärimmäistä palveluhalukkutta sekä tilanne- ja tunneälyä. Tilanteessa aisti hänen palveluintonsa tulevan jostain syvältä sisältään ja olevan mitä aidointa. Tämän rouvan matkapalveluja toivon voivani käyttää jatkossakin. Tulevalla palveluyhteiskunnalla on siis toivoa!
torstai 20. toukokuuta 2010
Mummo
Enkä puhu nyt itsestäni ja tulevaisuudestani! Tuleva eläkeiän nosto siirtää mummoiluni ties minne, josta en tosin pane pahakseni. Itseni tuntien taidan tehdät Samulinit ja Paakkaset enkä jäädä koskaan eläkkeelle, mutta se on sitten toinen juttu se.
Mummoni nousi vahvasti mieleen tässä eräänä päivänä kun kiivaasti buukkasin tutkimukseeni liittyviä haastatteluaikoja yrityksiltä. Gradun teko on edennyt oikein mukavaan vaiheeseen - pääsen käsiksi kenttätyöhön! Minusta se on oikein mukava sana ja luo mielleyhtymiä jonnekin safarin villipetotutkimuksille tai Lönnrot -paran virsujalkataivalluksiin muinaisen Suomen rintamailla. Omatkin kenttätutkimukseni viillettävät tutkijasieluani ympäri Suomen, junalla ja autolla tosin. Autoni ei petä, mies aikoo huollattaa ja katsastaa sen edellisellä viikolla; VR voi sitten olla taas kerran ihan toinen juttu!
Kenttätyösuunnitelmaa laatiessani juolahti mieleen, että mummolla kävi aikanaan Kullaan kunnan Levanpellon kylän Pukkilanmäen punaisessa tuvassa useaan otteeseen kenttätutkija Helsingin yliopistosta! Vitsi kun saisi ne datat käsiinsä jostain; vanhempien kertomusten perusteella jotain kansanperinnettä tämä arvon tutkija keräsi. Yhdestä tapauksesta on oikein valokuva: mummo istuu harmaat villasukat ja tohvelit jalassa ja se iänikuinen esiliina ympärillä kammarin kiikkustuolissa harmaa tukka nutturalla ja tämä salskea tutkijaherrasmies istuu myhäillen vieressä. Molempia naurattaa. Mitähän kansanperinnettä siellä onkaan oikein kerätty? Muistan lisäksi lapsuudestani lukeneeni tämän tutkijan mummolle lähettämiä kirjeitä. Nekin ovat ajan saatossa kadonneet, harmi!
No, minusta tuskin kukaan napsii kuvia tutkimuspaikoilla ellei sitten peltipoliisi tien päällä. Ehkäpä se mummo tuolta pilven päältä zuumailee kun pojan tytär ahertaa tutkimuksensa parissa ja kantaa focus group -presentaatiotaan läppärissään ympäri ämpäri. Terkkuja Mummolle!
Mummoni nousi vahvasti mieleen tässä eräänä päivänä kun kiivaasti buukkasin tutkimukseeni liittyviä haastatteluaikoja yrityksiltä. Gradun teko on edennyt oikein mukavaan vaiheeseen - pääsen käsiksi kenttätyöhön! Minusta se on oikein mukava sana ja luo mielleyhtymiä jonnekin safarin villipetotutkimuksille tai Lönnrot -paran virsujalkataivalluksiin muinaisen Suomen rintamailla. Omatkin kenttätutkimukseni viillettävät tutkijasieluani ympäri Suomen, junalla ja autolla tosin. Autoni ei petä, mies aikoo huollattaa ja katsastaa sen edellisellä viikolla; VR voi sitten olla taas kerran ihan toinen juttu!
Kenttätyösuunnitelmaa laatiessani juolahti mieleen, että mummolla kävi aikanaan Kullaan kunnan Levanpellon kylän Pukkilanmäen punaisessa tuvassa useaan otteeseen kenttätutkija Helsingin yliopistosta! Vitsi kun saisi ne datat käsiinsä jostain; vanhempien kertomusten perusteella jotain kansanperinnettä tämä arvon tutkija keräsi. Yhdestä tapauksesta on oikein valokuva: mummo istuu harmaat villasukat ja tohvelit jalassa ja se iänikuinen esiliina ympärillä kammarin kiikkustuolissa harmaa tukka nutturalla ja tämä salskea tutkijaherrasmies istuu myhäillen vieressä. Molempia naurattaa. Mitähän kansanperinnettä siellä onkaan oikein kerätty? Muistan lisäksi lapsuudestani lukeneeni tämän tutkijan mummolle lähettämiä kirjeitä. Nekin ovat ajan saatossa kadonneet, harmi!
No, minusta tuskin kukaan napsii kuvia tutkimuspaikoilla ellei sitten peltipoliisi tien päällä. Ehkäpä se mummo tuolta pilven päältä zuumailee kun pojan tytär ahertaa tutkimuksensa parissa ja kantaa focus group -presentaatiotaan läppärissään ympäri ämpäri. Terkkuja Mummolle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
