Onhan Davenport hallussa?

Ai niin, tässähän on unohtunut ihan tämän blogin alkuperäistarkoitus :) Piti mainostamani aikuisopiskelua ja maan mainiota TIMO -maisteriohjelmaa. Maamme tuleva huippuyliopisto (?) Aalto hehkuttelee palstoilla muka ainutlaatuisesta poikkitieteelisestä yhdentymisestä ja konseksusta. Hah, TIMO (ent. Digi-ohjelma) on toteuttanut sitä jo 10 vuotta! Mutta onko piskuinen ja dynaaminen Lut ollut liian vaatimaton asian suhteen? Ohjelmasta olisi voinut toki pitää enemmänkin ääntä, niin ennakkoluuloton ja yritysten sekä organisaatioiden osaamistarpeita palveleva se sisällöltään on!

Havahduin  äsken tajuamaan, että viimeistä viikkoa tämän kevään TIMO -haun osalta viedään ja ensi viikolla on pääsykokoeet. Great! Pääsykoekirja näyttää vaihtuneen sitten meikäläisen kokeiden, artikkeli näyttää olevan sama.Nyt kirjana on hieno klassikko Davenportia ja Prusakia; täyttä ja loogista asiaa ja sisään pääsevillä lukuisa viittauskohde tulevissa harkkaraporteissa.

Jos joku sisään pyrkivä tätä blogia lukee, niin sen kummempia neuvoja pääsykokeisiin en oikein osaa antaa kuin että 1) lue ajatuksella, jotta ymärrät kokanaisuuksia ja syy-seuraus-suhteita 2) opettele mahdolliset kuvat, niistä tulee aina kysymyksiä ja pääsykokeiden laatijat taitanevat olla itsekin mieltyneet kuviin asioiden esittämistapana 3) jos et nyt pääse sisään, niin yritä ensi vuonna uudestaan ja 4) jos pääset sisään, niin kiitä itseäsi ja ole kiitollinen opiskelupaikasta, muitakin halukkaita olisi ollut huru mycket tulossa!

Onnea viime hetken lukupuristukseen! Olet tehnyt itsesi ja elämäsi kannalta hienon arvovalinnan, kun olet heittäytynyt mukaan tähän. Jos haluat kysyä jotain, niin vastaan mielelläni ja voin vaikka vähän prepatakin:)

Ulkopuolisille tiedoksi, että TIMO -maisteriohjelma on siis lyhenne ja lempinimi sanoista Tietojohtamisen maisteriohjelma. Se on poikkitieteellinen ohjelma, missä kauppatieteelliseen tiedekuntaan (Kati) valitut timolaiset opiskelevat  pääaineenaan tietojohtamista (Knowledge Management) sekä pakollisina sivuaineina teknistaloudellisessa tiedekunnassa  tuotantotalouden (Tuta) ja tietotekniikan (Tite) kursseja. Siitä siis se poikkitieteellisyys, jota Aalto alkaa vasta opetella :)

Petturi ja luuseri

olen minä ja ihan reippaasti ja ilomelin myönnän sen! Isänmaan petturi, koska en voi "sietää" formulaa, rallia tai  jääkiekkoa. Vieläkin tunne myötähäpeää suomalaisa kohtaan niistä  -95 vuoden tapahtumista. Sorry! Mutta fiksuna ihmisenä suon kuitenkin nautinnon niille, ketkä sitä moisesta saavat. 

Nyt on kuulemma menossa oollumppilaiset vankuuverissa. Great. Sitäkö se oli, jota parina iltana olen jäänyt opiskelijaboksissani  töllöttämään. Itsekin alppilajena harrastavana (on tosin tullut viime vuosina lievää kyllästymisastetta kehiin) katselin kun Bodi Miller reppana jäi taas kauas henk.koht. kultamitalista. Ja se Perssonin hurlumhei justiinsa maalialueella. Se se oli näky! Vähän asiaa ounastelinkin, sen verran riskillä nainen mäkeä laski. Sellaisen keikauksen jälkeen meikäläinen olisi kyllä voitu viedä mustalla autolla pois, mutta sitkeästi se Anja hetken kinoksessa huilailtuaan jaloilleen nousi. Ihme onnenpekkoja nuo svedut.

Mies aamukahvipöydässä tänään valisti, että hääppöisesti ei kuulemma mene. Ihmekös tuo, jos jollakin umpirakastuneella jää monotkin kotiin. Tohveleilla voi olla vaikeaa hiihtää. Ja Traineerakkaallakaan ei tainnut olla sopivia affarmaatioita mielessä millä morsion olisi saanut liikkeelle.

Ihan meni muna/pekonileipä aamulla väärään kurkkuun kun kuulin, että 12 mitalia olisi ihan realistinen tavoite. Haloo, realistisempaa olisi, että pienenä kansakuntana 12 mitalia yhteensä kolmista eri oolumppilaisita voisi olla paljooon lähempänä totuutta.

Ai että siedänkö mitään urheilua? No kesäisin on ihan kiva katsella kansainvälisten yleisurheilukisojen miesten pikamatkoja \o/  Voittajasuosikkini on aina se, jolla on 1) tiukimmat trikoot,  2) makeimmat aurinkolasit ja 3) paksuimmat kultaketjut kaulassa. Ja ne reisilihakset...                                        

Mitä isot edellä...

Aikuisopiskelijan tunnetilat eivät yleensä jää kotiväeltä huomaamatta. Välillä kiljutaan ilosta kun ystävällisen lempeä proffa on sittenkin ymmärtänyt ajatukset ja palkinnut öiset lukuhetket hyvällä arvosanalla. Murheen alhot ovatkin sitten ihan toinen juttu; tuskailua, ankaraa pistelaskua ja itseruoskintaa mahdollisesta tenttihylsystä :(


Esimerkillä ja ajatusenergialla sanotaan olevan vahva voima. Hetkittäin olen miettinyt, minkälaisen kuvan annan itsestäni lapsillemme, noin niinkuin opiskelujen suhteen. Miltä vaikuttaa äiti, joka mm. viime viikonloppuna kotona sekopäisesti ravasi kahden pöydän ja läppärin väliä: keittiön pöydällä kasoittain tuhruisia ruutupapereita, matikan prjuja ja läppärissä lukion matikkasivut auki, varsinaisella työpöydällä tuotekehityksen harkka läppärillä kirjoitusvaiheessa, tiiliskivimäisiä 500-600 -sivuisia kirjoja lojui milloin mistäkin kohdasta auki ympäri lattioita...lievää kiroilua derivaattojen kanssa, suoranaista hiiltymistä yhden harkkaryhmäläisen viime tipan työpanoksesta...Mies sentään ymmärsi pysyä ihan omissa oloissaan, kävi hiihtelemässä ja muutenkin hiippaili pitkin nurkkia.


Tyttäremme, 9-luokkalainen, syksyllä lukion aloittava juniorimme, yllätti minut viikonloppuna täysin! Olen aina ajatellut häntä humanistina tai kieli-ihmisenä. Olen yrittänyt tsempata häntä rohkeaan päätöksentekoon, se puoli hänellä on ollut hakusessa. Olen aina joutunut kirjoittamaan hänen puolestaan joulupukillekin; hän ei ole milloinkaan tiennyt mitä toivoa!


Viikonloppuna, täysin puun takaa, hän ilmoitti ottavansa lukiossa pitkän matematiikan ja valinnaisaineena tietotekniikan! Niin hän oli päättänyt. Myhäillen en voinut välttyä ajatukselta, että hän läheltä seuranneena on sittenkin saanut melko positiivisen kuvan tästä touhusta. Kaiken kukkuraksi lukiossa on yhteislabra tämän yliopiston kanssa, joten häntä oli kuulemma innostanut päästä mukaan tavallaan samaan opinahjoon kuin mutsinsa. Kätevää!


Ei siis mennyt hukkaan sekään tietoliikennetekniikan tenttiin pänttääminen, kun teippasin olohuoneen vapaalle seinälle ison 1,5 x 1,5 posterin, johon piirsin "ison kuvan", selityksen itselleni, mistä tässä verkkoyhteiskunnassa kuitupiuhoineen ja reitittimineen oikein on kysymys. Katseli sitä kuvaa viikon päivät aika moni muukin , tyttärenikin.


Ehkäpä se oli viimeinen sysäys äidin jalanjäljille. Tuntuu oikein hyvältä!


Harkka on palautettu, matikka tentitty ja mieskin uskalsi aamulla tulla samaan pöytään aamukahville. Kaikki siis oikein hyvin!