Viikon sekametelisoppa

Viikko mennä hurahti, blokkausaiheita viikkoon mahtui miljoonia, mutta tämä ystävämme kiire teki tepposet eikä oikein kunnolla ole ehtinyt sivaltaa aihetta kuin aihetta vaikka sanottavaa olisi ollut yllin kyllin. Siispä pikakatsaus menneen viikon kohokohtiin :D

• Viikko sitten perjantai-iltana  sivistin  itseäni junamatkalla kotiin. Edellinen matkaaja oli jättänyt lukemiseksi City-lehden ja Seiskan. Tuntui muutaman päivän tieteellisen artikkeliluvun jälkeen paratiisilta lukea tavisjuttuja. Citylehdestä poimittua: tähän mennessä löydettyjen hetero, bi, homo, trans, metro yms. seksuaalien jatkeeksi on löydetty ns. a-seksuaali. Seuraavan lukukerran antia lienee sitten se ö-seksuaali. Toinen uutinen koski Sedu-parkaa. Jotkut sivulliset tiesivät kertoa, että huonosti menee...Selvähän se. Sedu onnistui loihtimaan maahamme kunnon yöelämää sitten 80-luvun (jolloin itse sitä olen viimeksi viettänyt), mutta, mutta. Aika vierii ja Sedunkin kantikset ovat jo vaihtaneet öiset rilluttelut vaipanvaihtoon ja Tutteliin. Sedukin tarvitsee siis muutosjohtajuutta; mitä siis tarjota nykyiselle Ipod-sukupolvelle? Seiskan tarjonta oli heikkoa: Lipposen emämunaus jättää tulevat äitienpäiväkuohikset Päiville varkaiden ulottuville kellariin. Töölössäkin luikkii pummeja, tahtoipa Paavo sitä tai ei. Ettei vaan olisi ollut peräti tilauskeikka, Paavon seurailua Alkosta kotikellariin jne. Töölön kulmillakin kannattaa olla skarppina.

• Keskiviikkona oli loistava tutan järkkäämä vierailuluento. Liittyi erääseen heidän kurssiinsa,  mutta kutsu kävi koko laitokselle, opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kiitos siitä! Kun en tunne tarkalleen näitä pelisääntöjä, niin jätän nyt mainitsematta yrityksen, jota nämä kaksi ihanan innostunutta kaveria edustivat. Pointtini onkin se, että minusta on hienoa se, että valtaosa vierailuluennoista ovat yliopiston omien kasvattien vetämiä. Tämänkin luennon vetäjät olivat silminnähden liikuttuneita saadessaan luennoida omassa entisessä opinahjossaan; muistaakseni toinen oli valmistunut 1982 ja toinen 2000. Mutta se pistää vihaksi ja suorastaan hävettää, että niin vähälukuinen joukko osoittaa mielenkiintoaan tällaislle ainutkertaisille luennoille. Jokainen voisi miettiä itsekseen, miltä tuntuisi, jos itse joutuisi vastaavaan tilanteeseen. Oikein toivoisi, että  nyt keskiviikon skipanneelle kaverille kävisi kutsu luennoimaan vaikkapa nyt alkuun vaikka kolmelle ihmiselle. Voisi tulla äitiä ikävä!

• Viikon parhaimmat kiksit sain ystävältäni, joka kertoi omasta, aikanaan suorittamastaan graduprosessista. Nyt kun itselläni  tuo aihe on herkimillään (empirian suunnitteluvaihe menossa ), niin kaikenlainen info ja kokemustieto on enemmän kuin tervetullutta. Vaikka olen tuntenut tämän ystävän jo kohta 20 vuotta, niin nyt vasta minulle selvisi, että hän on aikanaan tehnyt gradunsa yhdessä miehensä kanssa! He olivat siis opiskelleet samassa opinahjossa, rakastuneet, ja suhteen alkuvaiheessa päättäneet koulun suoman mahdollisuuden hyväksi käyttäen raapaista yhteisgradun. Ihan oikeesti, tuon parempaa akateemista avioliittotestia ei voi olla olemassa! Ystäväni kertoi, että gradun tuottaminen oli tapahtunut ilman ensimmäistäkään riitaa ja urakan päätyttyä hän oli päättänyt, että vastapuoleen kannattaisi tosiaan paneutua tarkemmin ja ottaa jopa kosinta vastaan  Stoorin kuultuani en voinut muuta kuin todeta, että tuolla systeemillä jos millä taataan pysyvät liitot läpi kivien ja kantojen; lusikat voi laittaa aina jakoon mutta että gradun, miten sen jako tapahtuisi? Ja hyvin onnellisia ovat muuten edelleen vaikka tieteellinen tutkimus asiasta puuttuukin.

•  Hetki sitten vietimme Earth Hour-tuntia, valot pois ja maailma pelastuu.Ainakin kissamme Neptunus nautti tilanteesta; sai hiippailla kissamaisesti ympäri huushollia ja vaania olemattomia saaliita. Mies hiippaili pimeyden turvin suklaamunavarastolla ja tytär limuvarastolla. Itse katselin ihan viattomasti dekkaria ja tunsin olevani tosi hyvä ihminen kun osallistuin maapallon pelastamiseen. Pienestä se voi olla joskus tuo onnellisuus kiinni.

Johan nyt hapen lykkäsi...

Skinnarilan vappu on kuulemma jo ainakin epävirallisesti avattu. Liekö ollut avaushuumassa sekin kaveri, joka siinä tutan ja kirjaston välimaastossa olevassa avoimessa tilassa breikkasi tänä iltana 19.00 aikoihin. Kun lähdin illalla  lampsimaan kohti ulko-ovea, niin katin aulaan asti kaikui reipas rytmimusa, peitti jopa BBC:n uutiset.  Ja sielläpä tosiaan  yksinäinen hemmo auliisti antoi kuperkeikkojensa välillä  tilaa, kun kuljin hien hajuisen  aulan poikki. Rankkaa puuhaa.

Vaan tiede se on ihmeellistä. Voipi olla, että tänä vuonna Skinnarilan vappu ei osoittaudu niin rankaksi kuin historian perusteella voisi luulla. Etelä-korealaiset nimittäin ovat kekanneet, että kun sujauttaa happea viinaan, niin alkoholi palaa nopeammin kropassa pois. Se ei tosin ole vielä itselleni selvinnyt, että mikä tarkoitus tällä (Nobelia hätyyttävällä?) tiedekeksinnöllä oikein on? Halutaanko selvitä aiemmin vai halutaanko juoda enemmän. Ettei vaan olisi rakkaan kansallisen juomamonopolimme tilaama tutkimus?


Palstatilasta päätellen keksinnöllä saattaa olla arvoa. Tai ainakin bisnesarvoa sukellusvälinekauppiaille. Europaalauskone hehkuu kuumana, kun Skinnarilan teekkarit ja kylterit käyvät tyhjentämässä happipullovarastot wappua varten. Jos kunto hetkeksi välillä heikkeneekin, niin taatusti se myös nousee, kun roudaa muutaman wappuviikon happipulloa selässään.


Epäwappuihmisenä en rientoihin osallistu. Sanokaa mitä sanotte, mutta ei sovi mummoille. Haalarin tosin viime vuonna tilasin; sen ärjyn keltaisen. Maan mainio pihan haravointihommissa. Jollekin ihmeen fuksikasteelle olisi pitänyt tulla; onneksi oli sen verran busy töissä, että sopi kieltäytyä. Mutta wappupäivänä vetäisin haalarin mökillä päälle ja kastoin ihan itse itseni jään sekaan Haukiveteen. Tytär otti kuvia ja todistusaineisto löytyy feisbuukista.  Itsepalvelufuksikaste!


Aikuisopiskelijoiden suosiossa tuo wappumeininki ei oikein ole. Viime vuonna pari omaa ikäluokkaani olevaa rouvaa tuli kuitenkin pääkaupunkiseudulta kastautumaan Skinnarilaan, vai missä se kaste nyt tapahtuikaan? Hilpeä oli reissu rouvilla kuulemma ollut; palasivat myöhäisjunalla kotiin ja toinen arveli jälkeenpäin saaneensa porttikiellon VR:lle, siis arveli, ihan varma ei muististaan ja asiasta ollut.

Eräs viime syksyn aikuisopiskelijakollega tiedusteli varovaisesti viime viikonloppuna, että pitääkö Skinnarilan wappuun tosiaan osallistua? Heh, kun oli kuvitellut jutulle jonkinlaista ikärajaa. Arveli, että lusikat saattaisivat mennä jakoon ennätysajassa, mikäli hän ilmoittaisi lapsilleen ja miehelleen lähtevänsä wapuksi Lappeenrantaan. Huojentui, kun kerroin lukuisista muistakin kylteripettureista.

Mutta se happi askarruttaa vieläkin. Entäs jos sen vaihtaisi ilokaasuun? Tarvitsisiko silloin ottaa viinaa ollenkaan? Tiedustelee nimimerkki kohtuukäyttäjä.

.

Seinilläkin korvat on...

Opiskelijakollegani pyysi joskus kirjoittelemaan "tutkijan" arjesta; TBRC:n projektissa gradu alkaa hiljalleen muotoutua, savenvalaja  voisi siitä  jo ääriviivat tunnistaa. Niin, tätähän tämä arki on, tietokannoissa roikkumista, salapoliisityötä ja toivottujen artikkelihelmien etsintää, printtausta ja sitten tietysti lukemista, lukemista, lukemista. Huoneesta avautuu näkymä sisäpihalle, käytävällä käy korkojen kopse, ihmisiä tulee ja menee. 12 tuntiset päivät on ihan pikku juttu tässä vaiheessa.

Tiistaina asetuin opiskelijaboksissani töllön ääreen kun artikkeliluku ei suoraan sanottuna enää oikein maittanut. Noh, kanavilta ei vaan tullutkaan  mitään älyllisesti viihdyttävää. Turtuneena surffailusta päädyin katsomaan Teeman historiadokumenttia joka sitten veikin mennessään :) Dokumentissa kerrottiin tarinaa J. Robert Oppenheimerista, joka  oli yksi 1900-luvun tärkeimmistä ja kiistellyimmistä hahmoista. Hän oli tiedemies ja fyysikko, joka osallistui maailman ensimmäisen ydinaseen kehittelyyn. Myöhemmin Oppenheimerista leivottiin epäamerikkalainen petturi, ja hän menetti pääsyn omiin tutkimusarkistoihinsa.

FBI vakoili Oppenheimeria Los Alamosin labrassa sangen intensiivisesti. Puhelut kuunneltiin, kirjeet avattiin, työhuoneessa oli kuuntelulaitteet, mitä ikinä nyt 40-luvulla vakoiluvälineiksi keksittiinkään.

Tulipahan vaan siinä  töllöttäessäni mieleen, että minkälaista dataa sitä meikäläisen huoneesta lähtisi Supon arkistoihin? Nykyteknologialla webbikamera olisi ihan must! Sen voin tunnustaa, että nenääni en kaivele ja jalkoja en nostele pöydälle. Huoneeseen roudaamasta taskupeilistä katselen muutaman kerran päivässä onko tukka hyvin tai onko ripsiväri valunut. Pienimuotoista riisuutumista tapahtuu silloin tällöin aamulla tai illalla tyyliin housut hameeseen ja sukkikset jalkaan. Enempää en ole paljastellut ikinä!

Rationaalinen suunnittelu on tuottanut tiloihin ei-kiinteät seinät; kahdesta pikkuhuoneesta saa näppärästi heivaamalla väliseinän pois yhden ison huoneen (edellyttää varsin ylennystä?).
Nuo väliseinät ovat  niin ohuet, että mitään arkaluontoisia puheluja siellä ei passaa kyllä jutustella. Naapurin puhelut kuulee kaikki, toisella ainakin on soittoäänenä Abbaa...Seinillä on korvat, tahtoipa sitä tai ei.

Supolle tiedoksi, että tämä omituinen ähinä liittyy huomiseen graduun; presentaation powerpointtien kiivasta suunnittelua ja tuottamista!

Joe-poika Singaporesta

Huokaus...syvä huokaus. Muuta ei ole voinut tehdä kuin huokailla ja ihmetellä viime päivien suomalaista maitokeskustelua. Kuluttajat ovat rahapussit tanassa puolustamassa suomalaista elintarvikemonopolia ,  koska ruotsalaisen lehmän maito on llian edullista ja tuhoaa kansakuntamme identiteetin.

Samat kuluttajat ovat seuraavan hengenvedon jälkeen vaatimassa  Alkon monopolin purkua, edullisia ulkolaisia viinejä maitokauppoihin (kotimaisia tilaviinejä ei tietenkään niiden kalleuden takia kannata ostaa), kilpailua rautateille, kilpailua sille tälle ja tuolle alalle...

Kuluttajaa kupataan aina  (niin kuin eräs Skinnarilan proffa asian karun arkisesti ilmaisee). Yleisönosastopalstat täyttyvät teksteistä, joissa itketään ruuan kalleutta Suomessa ja samaan aikaan ollaan jo melkeinpä menossa barrikadeille kansallisen monopolimme puolesta. Ruottalaiset vievät mitalit neniemme edestä, mutta maitoanne ette neniemme eteen tuo! Muistuupa mieleen Aku Ankan klassikko "Joe-poika Singaporesta", missä Akun salakuljettama papukaija viisastelee maitomiehelle: "kaada tuo litku takaisin (ruotsalaiseen) lehmään, eihän se  kelpaa edes kannen kuraamiseen! So tycker kanska många människor här i vårt lilla land!