Pitkän Jussin majatalo

Suoritin viime viikolla tutkimusmatkailua; datankeruureissu kuljetti ristiin rastiin Suomea. Pitkät autiot suorat idässä ja pohjoisempanakin saattavat kuskin lähes meditatiiviseen tilaan; vakionopeudensäädin vapauttaa jalat, navigaattori hoitaa peltipoliisihälytykset, ohjaustehostimen ansiosta sen kun pidät vain pikkurillillä vauhtipyörästä kiinni, ilmastointi viilentää ohimoita.  Metsää, metsää, metsää, kilometritolkulla metsää. Sentään Utajärvellä ja Muhoksen seutuvilla alkoivat laidunten kymmenpäiset lehmäpopulaatiot virkistää mieltä. Muistuipa siinä  mieleen, miten aina lapsena astuttiin tahallaan lehmänläjiin. Enää ei viitsisi.

Sen verran on tähän ikään mennessä jo nähty ja koettu eri ketjujen perushotellihuoneita, että suosin usein reissuilla pieniä perhe- ja kirkonkylän hotelleja yms. majapaikkoja. Sen lisäksi, että säästän työnantajalleni rahaa, saa niistä aina maukkaita kokemuksia ja luksukseen verrattavia elämyksiä.  Jälleen kerran oikein kaivamalla kaivoin esille nelostien varrella olevan perhehotellin, joka on toiminut 1930-luvulta lähtien. Huoneeni oli pienin asuttamani hotellihuone; 3x3 ja 80-luvun telkku kaupan päälle!

Telkkarissa pyörii taas uusintana mainio brittisarja "Pitkän Jussin majatalo". Lukuisia yhtymäkohtia ko. sarjaan löytyi myös majapaikastani, myönnetään :) Mutta parasta ja hilpeyttä herättävää oli liikuttava palvelualttius illallistarjoilun suhteen. Saavuin majapaikkaan melko myöhään, ja tiedustelin, josko olisi mahdollista saada vielä jotain purtavaa. "Pitkä Jussi" empi hetken, mutta sanoi asian järjestyvän, koska keittiö oli vielä kuulemma ehkä "tunnin" auki. Vein tavarani miniboksiin, ja kun palasin takaisin alakertaan, niin Jussi huikkasi oitis mahdollisesti ruokajuomatoiveesta. Hät ´hätää olin päässyt istumaan pöytään kun Jussi jo kipitti juotavaa ja salaattiannosta eteeni. Jäin hölmistyneenä tuijottamaan salaattia, koska kuvittelin voivani itse päättää mitä valitsen ruokalistalta. Ja ennen kuin ensimmäinen hölmistys oli ehtinyt kadota, niin Jussi kiikutti jo possupaistia eteeni ja toivotti hyvää ruokahalua.  Kaikki tämä tapahtui kahdessa minuutissa ilman että minun piti vaivata päätäni pitkillä ja monimutkaisilla ruokalistapähkäilyillä. Pitkä Jussi oli pähkäilyt  puolestani, eli keittiössä oli siis sinä päivänä tarjolla vain possupaistia, ja palvelualttiina ihmisenä hän päätteli sen kelpaavan minullekin,  koska olin sentään ilmaissut nälkäni hänelle! Kätevää.

Jussi oli myöhemmin huolestunut siitä, kykenisinkö nukkumaan, koska huoneeni sijaitsi suoraan yökerhon yläpuolella. Hän ei kuulemma kyennyt. Jaa-a, ajattelin, että jos tämän kirkonkylän yökerhomeininki yltyy sellaisiin mittasuhteisiin, että en pysty nukkumaan, niin sitten valvon oikein ilomielin ja olen tyytyväinen, että muuallakin kuin trendihotticlubeissa saavutetaan desipelirajat. Jussi tosin esitti josko liittyisin mukaan yökerholaisiin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tutkijallakin on moraalinsa ja etiikkansa; tutkimuskohteen luo ei passaa mennä silmät ristissä. Saattaa tällöin jäädä se oleellisin kysymys kysymättä.

Matkailu avartaa, sanotaan, ja luksuskin  tuntuu taas houkuttelevalta, mutta etenkin näin kesällä pitää kyllä vielä ennen Kämpejä ja Hiltoneita testata pari kunnon majataloa. Minkähänlaisia palveluJusseja niissä luuraa????

Jk. se possupaisti oli oikein hyvää pippurikastikkella höystettynä. Perunat olisin valinnut toisin, mutta aina ei voi voittaa! Ja aamiainen päihitti Scandicin mennen tullen.