Asenne ratkaisee aina!

Palveluliiketoiminnan projektissa on joutunut eräänkin kerran mietiskelemään palvelualoilla työskentelevien ihmisten asenteita työssään. Tätä yhteiskuntaa on oikein urakalla alettu vääntämään  palveluyhteiskunnaksi, mutta kivinen on tie. Ongelmana on se, että meitä on viimeiset 20-30 vuotta opetettu itsepalveluyhteiskuntaan; viemään kiltisti astiat sangen hintavan ruokailun jälkeen sotkuisille keräyspisteille -  mitäs sitä taas tapojaan muuttamaan.

Lauantai-iltapäivällä kohtasin sellaista palveluhenkisyyttä erään Lappeenrantalaisen taksiyrittäjän puolelta,  että kaukana eivät liikutuksen kyyneleet olleet. Olin niin sanaton, että en älynnyt tiedustella ko. yrittäjän yhteystietoja käyttääkseni hänen palveluitaan jatkossakin. Olin suunnitellut kotimatkaa tietyllä junavuorolla. Sisäinen ääneni kehotti kuitenkin iltapäivällä  tsekkaamaan lauantain aikataulut: Da, daa, junavuoropa ei kulkenutkaan lauantaisin. Kinkkinen tilanne, koska menossa oli kurssi jossa läsnäolopakko ja asiaa olisi vielä vaikka kuinka. Mutta pitkän viikon päätteeksi ei houkutellut myöskään jäädä yöjunaan, joten päätin startata kotiin seuraavalla mahdollisella junalla ja  optimoin ajan tarkasti. Tilasin kahdelta taksin tasan kolmeksi yliopistolle, luennoilla viimeiseen minuttiin asti ja sitten talla pohjassa asemalle.

Vimpan päälle uutuuttaan hohtava mersu odotteli kulkijaa, tyylikäs ja huoliteltu rouva omistaja (otaksun)  hyppäsi avaamaan takaluukun matkatavaroille jne. Matkalla juteltiin mukavia ja hän tarkasti pieneltä kojelautaan sijoitetulta tietokoneeltaan junien reaalikulut ilmoittaen, että se perinteinen 15 minuutin myöhästyminen nyt ainakin on odotettavissa. Maksun koittaessa hän sanoi heti, että ei peri ennakkovarausmaksua (6,50) koska se on hänestä kohtuuton hinta! Siinä vaiheessa viikkoa ja lauantaipäivää en meinennut uskoa korviani. Hän toisti sanomansa ja painotti taas, että mielestään ko. maksu on törkeää rahastusta. Helpotti kummasti, kun olin jo ajatellut, että tuleekin yllättäen kallis kotimatka.

Toki olen sitä mieltä, että monet yrittäjät myyvät työtään liian halvalla, mutta ko. asenne osoitti mielestäni äärimmäistä palveluhalukkutta sekä tilanne- ja tunneälyä. Tilanteessa aisti hänen palveluintonsa tulevan jostain syvältä sisältään ja olevan mitä aidointa. Tämän rouvan matkapalveluja toivon voivani käyttää jatkossakin. Tulevalla palveluyhteiskunnalla on siis toivoa!

Mummo

Enkä puhu nyt itsestäni ja tulevaisuudestani! Tuleva eläkeiän nosto siirtää mummoiluni ties minne, josta en tosin pane pahakseni. Itseni tuntien taidan tehdät Samulinit ja Paakkaset enkä jäädä koskaan eläkkeelle, mutta se on sitten toinen juttu se.

Mummoni nousi vahvasti mieleen tässä eräänä päivänä kun kiivaasti buukkasin tutkimukseeni liittyviä haastatteluaikoja yrityksiltä. Gradun teko on edennyt oikein mukavaan vaiheeseen - pääsen käsiksi kenttätyöhön! Minusta se on oikein mukava sana ja luo mielleyhtymiä jonnekin safarin villipetotutkimuksille tai Lönnrot -paran virsujalkataivalluksiin muinaisen Suomen rintamailla. Omatkin kenttätutkimukseni viillettävät tutkijasieluani ympäri Suomen, junalla ja autolla tosin. Autoni ei petä, mies aikoo huollattaa ja katsastaa sen edellisellä viikolla; VR voi sitten olla taas kerran ihan toinen juttu!

Kenttätyösuunnitelmaa laatiessani juolahti mieleen, että mummolla kävi aikanaan Kullaan kunnan Levanpellon kylän Pukkilanmäen punaisessa tuvassa useaan otteeseen kenttätutkija Helsingin yliopistosta! Vitsi kun saisi ne datat käsiinsä jostain; vanhempien kertomusten perusteella jotain kansanperinnettä tämä arvon tutkija keräsi. Yhdestä tapauksesta on oikein valokuva: mummo istuu harmaat villasukat ja tohvelit jalassa ja se iänikuinen esiliina ympärillä kammarin kiikkustuolissa harmaa tukka nutturalla ja tämä salskea tutkijaherrasmies istuu myhäillen vieressä. Molempia naurattaa. Mitähän kansanperinnettä siellä onkaan oikein kerätty? Muistan lisäksi lapsuudestani lukeneeni tämän tutkijan mummolle lähettämiä kirjeitä. Nekin ovat ajan saatossa kadonneet, harmi!

No, minusta tuskin kukaan napsii kuvia tutkimuspaikoilla ellei sitten peltipoliisi tien päällä. Ehkäpä se mummo tuolta pilven päältä zuumailee kun pojan tytär ahertaa tutkimuksensa parissa ja kantaa focus group -presentaatiotaan läppärissään ympäri ämpäri.  Terkkuja Mummolle!

Vaatimattomuus ei kaunista!

Kiireitä on pidellyt! Privaattielämää, opiskeluelämää ja työelämää; siinähän sitä ajankulua! Vaan nyt päätin asettua aloilleni ja puuttua hyvään ja tärkeään aiheeseen. Tietojohtamisen maisteriohjelmaa on veivattu menestyksekkäästi kymmenisen  vuotta ja talouselämän moniosaajia on sysätty maailmalle pelastamaan se mitä pelastettavissa on sekä uudistamaan tsaarin ajan käytäntöjä noin niin kuin muutosjohtamisen teemalla. Nyt tämä paljon fyrkkaa elinkeinoelämältä keräävä Aalto on kekannut tämän samanmoisen asian; Suomi tarvitsee talouden ja tekniikan moniosaajia! Great! Olisiko nyt jo aika alkaa Lutinkin kuuluttelemaan itsestään äänekkäämmin? Täällä Lappeenrannassa alkaa opintokokonaisuuden prosessit olla kohdillaan ja laatu on lähes mitä parasta. Miksi siis kainostella? Rinta rottingilla turuille ja toreille mainostamaan, että Lappeenrannasta valmistuvat maamme ammattitaitoisimmat tietojohtajat!

Eräs suuresti arvostamani professori on useaan otteeseen läsnäollessani pohtinut ääneen sitä, ollaanko meillä yliopistolla liian vaatimattomia. Olemmeko luottaneet tähän maagiseen ja maahiseen "Skinnarilan henkeen" kaikkivoipaisuuden tuojana emmekä ole nähneet kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä kilpailu motivoituneista opiskelijoista olisi tarjonnut? Meikäläisellä ei ole asiaan tyhjentävää vastausta, mutta sen allekirjoitan oikein punakynällä, että vaatimattomuutta on ehkä piisannut.

Jos nyt mennään oikein käytännön tasolle, niin olen viime aikoina ollut taas mykistymisen partaalla siitä palveluluhenkisyydestä ja asiakkaita arvostavasta ammattitaidosta, mitä olen kampuksella ns. tukitoimntojen kohdalla tavannut. VR:kin olisi oppimista!

Lutin helpdesk on mielstäni ehdottomasti maailman paras! Nopeus, kärsivällisyys, aito kiinnostus asiakkaasta ja ongelmistaan sekä ammattitaito ovat mykistäneet mieleni viime aikoina. Jos jollain on moitteen sijaa, niin katsokoon peiliin tai miettiköön miten metsä vastaa kun sinne huudetaan!

Kirjastosta löytyy käsittämätöntä palveluhenkisyyttä, aitoa kiinnostusta asiakkaan tiedonnälkään sekä ennen kaikkea joustavuutta. Jos viikonloppulainan deadline on maanantaina klo 10.00 ja VR suvaitsee kuljettaa opiskelijapolon Lappeenrantaan vasta iltapäivän puolella, niin nou hätä! Palautat sitten kun palautat!

Opiskelijoiden terveydenhoito (YTHS) on myös virittänyt prosessit äärimmilleen. Kun jalkavaivaisena klonkkaset 9.30 terkkariin ja nappaat vuoronumeron, niin huomaat 3 min. kuluttua olevasi terveydenhoitajan huoneessa ja kahden minuutin kuluttua lääkärin pakeilla, joka on aidosti kiinnostuut vaivastasi.Suomen julkinen terveydenhuolto vaviskoot. Tuon prosessin haluaisin ihan oikeasti siirtää aika moneen paikkaan! Lääkäri vieläpä osoittaa inhimillisyyttään selostaessaan itsellään olleen saman vaivan eri vivahteita, nappaa sidepaketin ja vuorokauden lääkkeet mukaan jotta pääsee alkuun ja hoitaa vielä jatkohoidot. Mikä palvelu!

Nämä edellä mainitut ovat myös niitä kriittisiä tekijöitä, joita voisi yliopiston erinomaisuuden lisukkeena mainostaa. Ja lisää varmasti löytyisi, kun ideariihessä niitä oikein alettaisiin kaivella. Niin paljon on ympärillä kaikkea kaunista ja hyvää joita helposti tulee pitäneeksi itsestään selvyytenä, mutta auta armias kun ne puuttuvat.

Vappu on mennyt ja juhannus lähestyy uhkaavasti. Ensi lukauden ilmoittautuminenkin käynnistyy kohta. Meikäläiselle se taitaa tällä erää olla viimeinen lukukausi. Haikeutta ja surumielisyyttä pukkaa rintaan, se täytyy tunnustaa; minulle Lutista on tullut henkinen koti ja ikävä tulee aikanaan olemaan kova!