Mummo

Enkä puhu nyt itsestäni ja tulevaisuudestani! Tuleva eläkeiän nosto siirtää mummoiluni ties minne, josta en tosin pane pahakseni. Itseni tuntien taidan tehdät Samulinit ja Paakkaset enkä jäädä koskaan eläkkeelle, mutta se on sitten toinen juttu se.

Mummoni nousi vahvasti mieleen tässä eräänä päivänä kun kiivaasti buukkasin tutkimukseeni liittyviä haastatteluaikoja yrityksiltä. Gradun teko on edennyt oikein mukavaan vaiheeseen - pääsen käsiksi kenttätyöhön! Minusta se on oikein mukava sana ja luo mielleyhtymiä jonnekin safarin villipetotutkimuksille tai Lönnrot -paran virsujalkataivalluksiin muinaisen Suomen rintamailla. Omatkin kenttätutkimukseni viillettävät tutkijasieluani ympäri Suomen, junalla ja autolla tosin. Autoni ei petä, mies aikoo huollattaa ja katsastaa sen edellisellä viikolla; VR voi sitten olla taas kerran ihan toinen juttu!

Kenttätyösuunnitelmaa laatiessani juolahti mieleen, että mummolla kävi aikanaan Kullaan kunnan Levanpellon kylän Pukkilanmäen punaisessa tuvassa useaan otteeseen kenttätutkija Helsingin yliopistosta! Vitsi kun saisi ne datat käsiinsä jostain; vanhempien kertomusten perusteella jotain kansanperinnettä tämä arvon tutkija keräsi. Yhdestä tapauksesta on oikein valokuva: mummo istuu harmaat villasukat ja tohvelit jalassa ja se iänikuinen esiliina ympärillä kammarin kiikkustuolissa harmaa tukka nutturalla ja tämä salskea tutkijaherrasmies istuu myhäillen vieressä. Molempia naurattaa. Mitähän kansanperinnettä siellä onkaan oikein kerätty? Muistan lisäksi lapsuudestani lukeneeni tämän tutkijan mummolle lähettämiä kirjeitä. Nekin ovat ajan saatossa kadonneet, harmi!

No, minusta tuskin kukaan napsii kuvia tutkimuspaikoilla ellei sitten peltipoliisi tien päällä. Ehkäpä se mummo tuolta pilven päältä zuumailee kun pojan tytär ahertaa tutkimuksensa parissa ja kantaa focus group -presentaatiotaan läppärissään ympäri ämpäri.  Terkkuja Mummolle!